Heinäkuun huudeilla 2010
Meikä oottaa levyjen tekoa aina kovasti, mutta sitte ku homma pääsee käyntiin ni menee hermot ja tekis mieli olla muualla, esim. mummon synttäreillä tms. Niin kävi nytki. Oltiin varattu huvila Haukiputaan metsästä, ja mulla oli semmonen taivaallinen mielikuva, että siellä juuaan kaljaa ja saunotaan. Sitte ku olut loppuu ni soudetaan vastarannalle, Ruotsiin hakeen lisää. Niin me tehtiinki, paitsi ei päästy Ruotsiin ku vene oli huonossa kunnossa. Tehtiin me siellä musiikkiaki. Mun piti nauhottaa kitarat, tai siis yrittää soittaa ku Ville R yritti nauhottaa niitä. Saatiin me jotain aikaa. Ei, ihan hyvinhän se meni. Sattu olemaan lomaa oikeesta työstä just se kaks viikkoa, jonka kököttelin siellä metsässä.
Pääsin testaan omaa vahvaria ekaa kertaa studiossa. Hughes & Kettner Switchblade on kiva nuppi. En ala tässä sen kummemmin pornoileen, riittää että se on hyvä. Toisena nuppina mulla oli käytössä laulavan kitaristin Arin Bugera. Soitin molemmilla yhtäaikaa sisään kahelle kanavalle ja korjailin jälkeni Marshallin JVM:llä...Paljon pelejä paskalla soittajalla, mutta pitäähän sitä jollain päteä ku sormista on nopeus loppu.
Biiseihin tuli jonkin verran muutoksia, osaan aika lailla ja osaan taas vähemmän. Eipä sitä koskaan täysin samaa kamaa tuu ku reeneissä on miettiny. Hyvä näin. Mun on turha alkaa tässä kertomaan teille kaikkien biisien nimiä ja sointupohjia. Muutamasta voin mainita. Semmonen ku The Fall of Days näytti jo kitarasessioiden aikana hyvältä. Siinä on hyvä groove, tykitystä ja hempeilyä, niinku hyvässä biisissä pitääki olla. Pääsin soittaan siihen Fender Telecasterilla emo-näppäilyä. On siellä muitaki kovia juttuja. En vaan muista niitä. Ainaki semmonen ku The Serpents of Mankind (Eläinkunnan käärmeet) on kova. Siinä on blastbeattia, koska meiän rumpali Veikko on soittanu aikanaan black metal -bändissä ja sillä on fyysinen tarve soittaa aika ajoin saatanan nopiasti tai muuten Veikko saattaa jäykistyä tai menettää hedelmällisyytensä.
Yks kappale ei jotenki istu mun korvaan (eivv...mikä metafora) jostain syystä. Kappale nimeltä Not Without a Fight on muuttunu mulle kerta kerralta hankalammaksi asiaksi. Nauhotusten jälkeen en osaa enää ees soittaa sitä. Jotenki se vaan tuntuu siltä, että onko pakko soittaa sitä. Arvatkaapa onko? On! Se soi joka reeneissä ja joka keikalla. No ehkä Aarne pistää sen kiippareilla uuteen muotoon ja Ari laulaa siihen niin nätisti, että muaki alkaa hymyilyttään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti