keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Raskasta riffittelyä

ZeroCrowd - Kitaranauhoitukset 2010 by Ari Kokko

Kesä- ja heinäkuun aikoihin 2010

Kitaranauhoitukset ovat aina yhtä kivoja. Helppoa kuin heinänteko. Kitara vaan käteen, plektra käteen, ja hop! Noin, kitarat purkissa. Hah! Senku päivän näkis niin lopettasin soittamisen ja perustaisin sunnuntaiseuran joka olisi täynnä rumia ja rikkaita ihmisiä pelaamassa golfia.







Haukiputaalla Koljunmökillä soitin kitarani purkkiin. Pauli oli omat kompit soittanut ja soitteli jo leadejä purkkiin ja Jarno oli noin puolet bassoista nauhoittanut kun oli minun vuoro aloittaa. Lähtökohdat nauhoituksilleni olivat tooosi hyvät, olin ollut soittokiellossa pari viikkoa ranteentulehtumisen takia ja hyppäsin puikkoihin kesken pitkän työviikon. Selittää ne hiihtäjätkin kun suksi ei luista, mutta olenkin paska hiihtämään joten antakaa minulle turhat selittelyt anteeksi. Olin joka tapauksessa valmistautunut työntäyteisiin kitaranauhoituksiin. Soitin komppini suurimmaksi osaksi omalla Jackson PS-6T kitarallani, muutamat raidat Paulin Gibsonilla ja metelinantajina minulla toimi Paulin H&K Switchblade (samanlainen kuin Antti Tuiskun videossa) ja oma bugera 333 nuppini. Ensimmäiset sessiot menivät aika penkin alle kun soitto ei meinannut toimia millään pitkän tauon jälkeen. Esim. soitin jumalattoman kovaa, tuntui että kielet oli vaan edessä. Kun tekniikka ei toiminut niin aloin turvautumaan voimaan. Sanoinkin Paulille että meikä on se halonhakkaaja ja Pauli on se veistelijä. Miettikää nyt? Meikä hakkailis halkoja jossakin vitun liiterissä ja kiikuttaisin ne sitten Paulille. Pauli istuskelis verstaalla piippu suussa sellaiset pikkukakkulat päässä joitten läpi se tiirailis halakoja. – Siinä on halakos saatana, tokaisisin Paulille. Ensin Pauli kattos mua ja sitten tutkistelis halkoja hetken, ottais puukon ja vuolasis yhdestä norsun. Sitten myytäis ZeroCrowd elefantteja pitkin pitäjää ja kaikilla olis kivaa.

Biiseistä mitä eka reissulta jäi mieleen oli Into New Dawn joka letkeydellään oli mukava soitella purkkiin ja Not without a Fight jonka komppimuutokset aiheuttivat minulle päänvaivaa. En saanut kuitenkaan soittoani kuntoon koko ensimmäisen reissun aikana ja aika paskat fiilikset oli kun jäi odottelemaan toista kierrosta. Muuten oli mukavaa kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta. Tuli saunottua, maisteltua vähän olutta ja jopa pienissä määrin nautittua mökillä olemisestakin. Kyllä siinä on ollut kylän Perteillä ihmettelemistä kun kauhea hevi soinut aamusta iltaan mökillä, ja aina välissä kun musiikki lakannut soimasta niin joku pitkä tukka käynyt kusaseen kaljapullo kädessä lähimmän koivun juurelle ja juossut takaisin sisään. Ja eiku nupit kaakkoon.














Toinen reissu oli parempi reissu. Paulin oli tarkoitus vetää loput leadit nauhalle ja mun loput kitarat. Tietenkään vastoinkäymisiltä ei säästytty kun huomattiin heti aluksi, että sen hetkiset kielet oli sen verran väsähtäneet kitarassa, että soundi ei potkinut samoilla setupeilla niin kuin viimeksi. Ja arvata saattaa ettei minulla tietenkään tullut varakieliä mukaan.. Eisssss… Eikai siinä kuin Oulusta hakeen niitä. Onneksi saimme tilattua kielet paikanpäälle lyhyellä varoitusajalla, kiitos Kallelle! Tämäkin odotusaika käytettiin hyväksi, saunottiin ja leikittiin saimaannorppia. Kun sitten päästiin soittohommiin, soitto toimi huomattavasti paremmin kuin viime reissulla. Menobiisi Envy oli mukava soitella nauhalle, menevät thrash vaikutteiset säkeistön riffit tahtilaji muutoksineen ja Hypocrisy tyyliset välinostatukset saivat kylmät väreet pintaan soittaessa, en malta odottaa että pääsen huutamaan biisin laulut nauhalle. Loput biisit menivät nauhalle tietynlaisessa sumussa, ottoja ja toistoa, kirosanoja tuli kylvettyä yhden perunamaan verran. Suurinta ongelmaa tuottivat minulle studiossa tehdyt komppimuutokset, Pauli perkELE!;), eikä asiaa yhtään helpottanut se että jätkät oli huudellut Paulin kitararaidoille kitaranmikkeihin että ”Ari elä kämmää!”.;) No kunnialla selvittiin ja saatiin lopuksi muutama kitaranäppäilykin soitella ihan rauhassa purkkiin ilman kellon tuijottamista ja stressailua.

Tosi raskaat kitarasessiot ja erityiskiitokset menee Paulille, joka teki aivan älyttömän kovan työn kitaranauhoituksissa esim. vetämällä käytännössä kokonaisen vuorokauden putkeen kitaroita nauhalle, ja Villelle jonka kärsivällisyys on jäätävää ja jolta ei paskat otot läpi pääse.

Laulunauhoituksia odottelemaan ja tässä tulevan levyn biisilista (ei järjestyksessä):
Envy
The Serpents of Mankind
Our frontiers
Into New Dawn
The Loss
Not without a Fight
The Fall of Days
There lies the Dead Man
Lifetime Project

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kitaransoittoa

ZeroCrowd - Kitaranauhoitukset 2010 by Pauli Heikkinen

Heinäkuun huudeilla 2010

Meikä oottaa levyjen tekoa aina kovasti, mutta sitte ku homma pääsee käyntiin ni menee hermot ja tekis mieli olla muualla, esim. mummon synttäreillä tms. Niin kävi nytki. Oltiin varattu huvila Haukiputaan metsästä, ja mulla oli semmonen taivaallinen mielikuva, että siellä juuaan kaljaa ja saunotaan. Sitte ku olut loppuu ni soudetaan vastarannalle, Ruotsiin hakeen lisää. Niin me tehtiinki, paitsi ei päästy Ruotsiin ku vene oli huonossa kunnossa. Tehtiin me siellä musiikkiaki. Mun piti nauhottaa kitarat, tai siis yrittää soittaa ku Ville R yritti nauhottaa niitä. Saatiin me jotain aikaa. Ei, ihan hyvinhän se meni. Sattu olemaan lomaa oikeesta työstä just se kaks viikkoa, jonka kököttelin siellä metsässä.














Pääsin testaan omaa vahvaria ekaa kertaa studiossa. Hughes & Kettner Switchblade on kiva nuppi. En ala tässä sen kummemmin pornoileen, riittää että se on hyvä. Toisena nuppina mulla oli käytössä laulavan kitaristin Arin Bugera. Soitin molemmilla yhtäaikaa sisään kahelle kanavalle ja korjailin jälkeni Marshallin JVM:llä...Paljon pelejä paskalla soittajalla, mutta pitäähän sitä jollain päteä ku sormista on nopeus loppu.

Biiseihin tuli jonkin verran muutoksia, osaan aika lailla ja osaan taas vähemmän. Eipä sitä koskaan täysin samaa kamaa tuu ku reeneissä on miettiny. Hyvä näin. Mun on turha alkaa tässä kertomaan teille kaikkien biisien nimiä ja sointupohjia. Muutamasta voin mainita. Semmonen ku The Fall of Days näytti jo kitarasessioiden aikana hyvältä. Siinä on hyvä groove, tykitystä ja hempeilyä, niinku hyvässä biisissä pitääki olla. Pääsin soittaan siihen Fender Telecasterilla emo-näppäilyä. On siellä muitaki kovia juttuja. En vaan muista niitä. Ainaki semmonen ku The Serpents of Mankind (Eläinkunnan käärmeet) on kova. Siinä on blastbeattia, koska meiän rumpali Veikko on soittanu aikanaan black metal -bändissä ja sillä on fyysinen tarve soittaa aika ajoin saatanan nopiasti tai muuten Veikko saattaa jäykistyä tai menettää hedelmällisyytensä.














Yks kappale ei jotenki istu mun korvaan (eivv...mikä metafora) jostain syystä. Kappale nimeltä Not Without a Fight on muuttunu mulle kerta kerralta hankalammaksi asiaksi. Nauhotusten jälkeen en osaa enää ees soittaa sitä. Jotenki se vaan tuntuu siltä, että onko pakko soittaa sitä. Arvatkaapa onko? On! Se soi joka reeneissä ja joka keikalla. No ehkä Aarne pistää sen kiippareilla uuteen muotoon ja Ari laulaa siihen niin nätisti, että muaki alkaa hymyilyttään.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Debyyttialbumin bassot purkkiin ja purkki kiinni!!

ZeroCrowd – Bassonauhoitukset 2010 by Jarno Luukkonen

Kesä- Heinäkuun vaihe 2010

Poikain kanssa suunnattiin Haukiputaan sydämeen merenrannalle Koljon mökin suojiin nauhoittamaan kielisoittimien antimia. Kamat kasattiin hyvällä vauhdilla ja aloimme soundia säätämään. Kitarat nauhoitettiin ensin ja siitä saapi se kaksikko kertoa omat tarinansa. Itse toimin siinä sessiossa lähinnä huoltomiehenä, eli keitin kahvia, lämmitin rantasaunaa, pelasin manuaali pasianssia, vittuilin ja piiskasin poikia huippusuorituksiin.

Basso hommat tehtiin kahdessa osassa, eli neljä biisiä saatiin Koljolla purkkiin, ja loput sitten tuottaja/nauhoittaja V. Ruumensaaren kotona. Hommat saatiin käynnistettyä mukavasti hyvällä draivilla. Soundin haku Koljolla ei tuottanut paljonkaan päänvaivaa, tosin uuden Spectorini mikit tuntuivat antavan aika suurta attackia, joten piti vähän varovasti soitella osuuksiani purkkiin. Eka biisi, aloitettiin helpommasta päästä eli sinkun biisin purkituksesta. The Loss saatiin hyvin purkkiin nopealla tahdilla ja hyvällä tatsilla, biisi kun on ollut hyvästi selkärangassa. Toisena purkitettiin viimeisin biisi mikä sävellettiin levylle eli The Fall of Day, loistava ralli, ehkäpä suosikkini levyltä. Biisissä piti vähän pähkäillä ja sovitella joitain osuuksia paremmiksi, ja alku "basso introon" sovitettiinkin oikein hieno ja mukavan kuuloinen jutun tynkä. Ralli saatiin mukavasti purkkiin pikkutunneille venyneenä päivänä, ja aamulla oli mukava kuunnella aikaansaannosta hymy persiissä.














Kolmas ralli, Lifetime Project, yleisön suosikkibiisi, pitin pyörittäjä jne.. Vanha sinkku ralli oli toki hyvin hallussa ja saatiin purkkiin keskivaiheen kohille, mutta sitten hommat meni proge hommiksi. Keskivaiheen basson pompottelut meni vähän uuteen uskoon ja siinä pyöriteltiin ja käännettiin sitä kohtaa aikalailla. Kokeilujen kautta voittoon, kohasta tuli 100 kertaa parempi kuin sinkulla, tosin sitä kulkua kunnioittaen, ja hyvähän se on olla vähän erilainen kuin sinkun versio. Nelosviisu eli euroviisu, jopa Ruåttalaiset tajuaa hyvän biisin perään, tosin ranskalaiset ei tajua senkään vertaa mistään mitään. Vanhin ZC biisi levyllä, kohti uuteen nousuun eli Into New Dawn. Pientä muutosta biisiin, helposti purkkiin vanhasta tottumuksesta, tulee kyllä loistava biisi levylle.

6-8.10 Elokuuta

Ruumensaaren kotistudiossa purkitettiin loput bassot eli viisi viimeistä biisiä. Paikkanahan tuo oli huomattavasti parempi mitä Koljo tarjosi. Rennompi ilmapiiri ja kiireettömyys, kun Koljon mökki sen sijaan tarjosi vuokra-ajan takia kiirettä, vähäistä unenmäärää ja runsaasti kahvin juontia. Ekana biisinä aloitettiin Veikon biisillä eli Envy, tiukka, nopea ja suoraviivainen ZC ralli. Biisi oli helppoa kauraa soittaa nauhalle pienten muutosten kera. Tokana nauhoitettiin biisi nimeltä The Serpents of Mankind. Tässäkin piti aluksi pähkäillä tiettyjä osia uusiksi, mutta sitähän varten niitä pähkäillään että ne saadaan paremmiksi, ja joskus yksinkertaisimmat hommat kuulostavat parhaimmalta. Voitta sitten vaikkapa vertailla Youtube channel versiota levyn versioon jos siltä tuntuu.

Kolmas rallipalli There Lies The Dead Man, voisssss mikä biisi, tähän joutui sovittelemaan vähän kaikenlaista pienesti ja isosti, ZC vaikein veisu ja varmaan vaikein kuunneltava biisi. Kitara hommissa oli tullut pieniä muutoksia, joten muutoksia itsellekkin, damn you boys!! No pieniä onneksi ja hommat pompotellen purkkiin. Kitarasooloa edeltävää kohtaa pitikin miettiä vähän kauemmin, itsellä kun oli ollut mahtava visio kohdasta sovitettuna. Mutta kohtahan meni uusiksi, kun alettiin toden teolla(ylläripylläri)miettimään ja hyvä kun mietittiin, koska mukavalla pompottelulla kuvioista tuli juuri sopivat. Neljäs naamavelli, Not Without a Fight, Arin papalle omistettu biisi, hieno mies. Biisi myös löytyy Tubesta Hevimesta keikalta taltioituneena. Biisin bassokuviot muuttuivat hiukan jälleen, alkupompottelut meni uusiksi ja niistä tuli paremmat. Biisin "proge" kohdassa päästiin oikein vauhtiin ja luovaan ilmentämiseen. Kyllähän siinä pyöriteltiin ties mitä ihmeellisimpiä juttuja, osa ois voinut sopia vaikkapa legendaariselle Hokkus Pokkus proge pyrähdykselle 70-luvulta.

Viides ja viimeinen Our Frontiers, oikea rokkiralli suoraan sanottuna, mahtava draivi biisissä. Biisi valmiina hyvin omassa ytimessä, paljoa ei tarvinut pähkäillä ja muutella kuvioita. Tässä sai oikein "revitellä" purkittaessa, oikein mukava soittaa ja livenä varmasti meininkikin on sitä luokkaa että oksat poies.

Siinäpä se paska olikin, katohan video vielä perrään niin avot!

-Jarno-

!!VIDEOLINKKI KITARASESSIOISTA!!

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Debyyttialbumin nauhoitukset rykäisty käyntiin!

ZeroCrowd – Rumpunauhoitukset 2010 by Veikko Jumisko

14.6.2010 Äänityspaikaksi valittu alakoulun luokka muutettiin nauhoitustöihin kelpaavaksi tilaksi lisäämällä korkeita studiosermejä setin ympärille ja kalusteita siirtämällä tilamikkien tieltä pois. Tämä päivä menikin värkätessä tilaa otolliseksi tulevaan koitokseen.



15.6.2010 Viimeiset silaukset ja hienosäädöt tilalle, rumpukalvojen vaihdot ja viritykset, saundien ja tasojen hakua iltaan saakka. Kaikki olisi valmista huomista varten.














16.6.2010 Noniin! Vihdoin itse asiaan, eli nauhoitukseen. Ensimmäisenä biisinä soitetaan Envy, joka saadaan sisään ilman suurempia ihmettelyjä.

17.6.2010 The Loss soitetaan aamupäivästä ja Not Without a Fight illalla. Molemmat tarttuu nauhalle ilman ylimääräisiä kipuja.

18.6.2010 Our Frontiers ja There Lies The Dead Man nauhoitellaan edellämainitulla päivämäärällä. Vissyä ja salmiakkia kuluu retkueella 15-tunnin nauhoituspäivänä paljon.

19.6.2010 The Fall Of Days ja Into New Dawn sekä The Serpents Of Mankindin tuottamista. Serpentin alun kompit hiotaan uusiksi, johon kaikki tuntuu olevan tyytyväisiä.

20.6.2010 The Serpents Of Mankind ja Lifetime Project. Serpenttiin saatiin luotua kompit kuntoon ja nyt se tuntuu olevan valmis. Lifetime Projectiin ruuvattiin myös hieman ylimääräistä groovea ja tuntuu sekin toimivan nyt paremmin.

21.6.2010 Biisien tarkistus ja loppuroudaus



Kokonaisuudessaan sessiot tuntui menevän purkkiin hyvin. Välillä oli 4-tunnin nauhoituksia ja välillä sitten pitempiä, huippuna 15-tunnin maratoonisessio jossa ukoista imettiin mehut, niin setin kuin tarkkaamonkin puolella. Joitain ottoja sai purkittaa uudestaan ja uudestaan, johtuen pitkistä päivistä ja ei biisitkään ihan sitä peruskomppia alusta loppuun ole. Lopussa kiitos seisoo ja se kai se pääasia onkin. Hauskaa oli ja vissy virtasi! Salmiakkiakin meni pussikaupalla.

!!VIDEOLINKKI VEIKON SESSIOISTA!!